Fundu yhtiönä

Missiomme on, että jokainen rahoituskelpoinen yritys saa kasvakseen tarvitsemansa rahoituksen.

0
+
Rahoituskierroksia
tähän mennessä
0
K€
Myöntämämme
lainan keskiarvo
0
Toimintamme
aloitusvuosi
0
Yhteistyöpankit,
mm. LähiTapiola

900+

Rahoituskierroksia tähän mennessä

135K€

Myöntämämme lainan keskiarvo

2014

Toimintamme aloitusvuosi

20+

Yhteistyöpankit, mm. LähiTapiola

Idea Fundusta syntyi sisäisestä palosta ja tarpeesta helpottaa yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta. EU:n sääntelykoneisto on jatkuvasti vaikeuttanut pankkien kykyä antaa luottoja yrityksille aiheuttaen samalla järjestelmätason riskin. Ilman pk-yritysten kasvua, kehitystä ja työllistämisvaikutuksia hyvinvointiyhteiskunta on vaarassa näivettyä.

Yrityksille vipu on voimaa ja samalla voiteluöljyä yhteiskunnan monimutkaiseen koneistoon. Onnistumisemme aste mitataan ensisijaisesti siinä, kuinka usein pystymme yrityksen rahoitusongelman ratkaisemaan yhteistyössä omistajiimme kuuluvan LähiTapiolan sekä lukuisten pankkikumppaniemme kanssa.

Fundussa toiminta on tärkeämpää kuin kauniit lauseet. Vaalimme sitä, että arvopohjamme heijastuu jokaisena päivänä niin asiakkaisiin, omistajiin, fundulaatteihin kuin muihin sidosryhmiin. Yhteiskuntavastuuta voi yrittää toteuttaa julistuksin, konkreettisin teoin tai yhteiskunnan toimintaa tukevalla liiketoimintamallilla. Olemme valinneet kaksi jälkimmäistä keinoa.

Kumppanuusmallimme

Fundu tekee yhteistyötä usean pankin ja pankkiryhmän kanssa. Tavoitteenamme on varmistaa, että jokainen rahoituskelpoinen yhtiö saa tarvitsemansa rahoituksen.

LähiTapiola ja Säästöpankki Fundun omistajina mahdollistavat entistä monipuolisemmat rahoitusvaihtoehdot yritysasiakkaille.

Tilanteessa jossa sekä pankki että Fundu rahoittavat yritystä, voimme tehdä esimerkiksi joustavan lainanmaksusopimuksen, jotta yritys ei joudu lyhentämään samaan aikaan molempia lainoja.

Esimerkki Fundun ja pankin yhdistelmärahoituksesta
1
Yritys tarvitsee lainaa 400 000 € insvestoidakseen uuteen
tuotantolaitokseen.
2
Yritys neuvottelee pankista lainasopimuksen 300 000 € rahoitukseksi.
3
Fundun kanssa yritys solmii oman sopimuksen 100 000 € lainasta. Fundu ja pankki tekevät yhteistyössä joustavan lainanmaksusopimuksen niin, että yritys lyhentää vain
yhtä lainoista kerrallaan.
4
Yritys investoi ja rakentaa uuden tuotantolaitoksen.

‟Haluamme olla mukana tukemassa LähiTapiolan yritysasiakkaiden liiketoiminnan kasvua Fundun palvelun kautta. LähiTapiolan tavoitteena on olla aidosti välittävä arjen kumppani myös talouden osa-alueella. Meille on tärkeää auttaa asiakasyrityksiämme varautumaan taloudellisesti, ja tähän Fundu tarjoaa erinomaisen ratkaisun.”
Matti Kiviniemi
LähiTapiola
Yritysasiakasrahoituksen johtaja

Tutustu rahoitustuotteisiimme

Rahoitustuotteet

Tilaa uutiskirje!

Nimi
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.